|
||||
|
09.10.2010 - 20:39
Sun drives mist to eternity, Life flooded with the power of fall. 28.02.2010 - 22:38
Arki painaa päälle, töiden ja opintojen välissä jää kovin vähän aikaa muille jutuille, henkisille tai maallisille. Mutta ihan oma valinta töiden ohella opiskelemaan lähtö oli ja toisaalta olen nauttinut siitä kovasti. PItää vaan mennä päivä kerrallaan eikä miettiä että edessä olisi kolme-neljä vuotta tätä pyöritystä, 12-14 tuntisia päiviä ja harjoitustehtävät siihen päälle. Muutama juttu on joista haluaisin blogiin kirjoittaa kun saisi aikaiseksi jäsennellä ajatukset julkaisukelpoiseksi. Sitä odotellessa voi lukea nimistä ja nimeämisestä vaikka Taivaankannen Takojien blogista.
29.12.2009 - 23:21
Aiemmin tehdyt huopalapaset sai kaverikseen huovutetun myssyn Purosta. Kuvissa ennen ja jälkeen huovutuksen. Vähän syvempi olisi kupu saanut olla mutta kyllä tuollakin pää lämpimänä pysyy ja korvaläpät sentään osui just kohdalleen ja hyvän kokoiset.
Käsillä tekeminen on mulle tärkeää ja siinä on pakanallisetkin ulottuvuutensa, mitään käsityöblogia tästä ei ole tarkoitus tehdä. |
Kuvaus
Pakanallisia ajatuksia eli miten kiltistä tytöstä tuli pakana.
Kategoriat
Linkkejä
|
|||